Me vaan ei osata olla kahdestaan

Mä siivosin eilen, kävin kaikki tavarat läpi ja löysin jotain joiden luulin heittäneeni jo roskiin. Löysin mun vanhat päiväkirjat ja ei niin vanhat tekstit. Mä luin ne tekstit ja voisin kirjottaa samallalailla vieläkin, ainakin suurimmaksi osaksi. Mä en tiedä pitäskö säästää ne vai heittää roskiin. Sitä tekstiä on paljon, ja haluisin ehkä näyttää ne joskus ihmisille kenelle oon osaa kirjotellu. Mutta toisaalta emmä tiedä. Ehkä toistaseksi vie säästän ne ja löydän uudestaan sitten taas jossain kohtaan. Ja ehkä joskus joku muukin lukee ne. 

Mä löysin kaiken synttäreiltäni. Super ihanaa tekstiä sieltäkin muitten kirjottamana löysin. Saispa sen päivän vie takas, ainoo mitä muuttaisin ois että yks ihminen ois mukana ketä siellä ei sillon ollu. Oli pakko koittaa sitä mun mekkoa mikä oli mulla sillon päällä, ei sen jälkee oo ollu kertaakaan päällä. Löysin puhelimen kätköistä myös nii ihanan näköstä ja kuulosta video materiaalia tolta päivältä että se päivä takas nyt kiitos heti. 

Kun mä luin mun päiväkirjoja yläasteelta ne oli täynnä huonoja asioita, jotain yksittäisiä hyviä juttuja oli mainittu mutta ei paljoo muuta. Ja kun luin noita mitä oon kirjottanu nyt viimisen vuoden sisällä niin ne on sellasta positiivisuutta ja toivoa vaan täynnä että miten paljon ne kaikki on vaan merkinny. Enkä mä ehkä tajunnu miten paljon ne on vaikuttanut, en mä kirjottais niin jos oikeesti tarkottais. Tajuu taas miten ne kaikki pienet hetket ja sanat on merkannu ja miten ihania jotkut ihmiset voi vaan olla.

Tänään jatkoin vielä siivoomista ja menin sen jälkeen sitten kaupunkiin. Ajattelin että pitkästä aikaa tekis sen ihmisen kanssa jotain ja sais ehkä taas kaiken ainakin osittain siihen mihin pari kuukautta sitten jäätiin, mutta ei. Me ei vaan osata olla kahdestaan. Enkä mä tiiä mitä pitäs tehdä. Mä en riitele kenenkään muun kanssa. En tiiä. Ehkä meijän pitää olla vaan vähemmän kahestaa tai yrittää vaan uudelleen ja uudelleen. Mutta ei hirveesti silti jaksais riidellä. Sitä vaan haluis että kun on paljon vaan töissä ja kotona että sillon kun näkee ihmisiä ja tekee muutakin että sen jälkeen ei ois tunne että ei ois pitäny nähdä. Mutta ehkä ens kerralla menee paremmin. Mutta kai se vaan kun tarpeeks taas vaan näkee niin ne turhat riidatkin loppuu. Tai ainakin mä toivon niin. 

Miten muuten, emmä tiiä. Pää on taas niin täynnä ja sekasin asioista että en tiiä mitä pitäs ajatella tai tehdä. Jos joku vaan kertois sen mulle tai jos näkis tulevaan, ei tarvis miettii miten kaikki kaikkeen tulee vaikuttamaan. Mutta sen näkee ajan kanssa. Pitää ite vaan koittaa tehdä, toimia ja puhua niin että ei oman itsen takia käyn niin mitä ei itse toivo. Ehkä helpommin sanottu kun tehty, mutta yritetään.

 

En varmaan koskaan unohda tota päivää. Sitä miten luulin että joudun oleen töissä sen illan, miten istuin silmät sidottunu autossa, enkä tienny kenen se on, sitä miten siellä oli ne ihmiset. Se oli ihan huippu ilta! Seuraava viihteellä olo ilta on yhtä kiva tai ainakin melkein. Mä päätin sen just nyt!