Sitä usein miettii ja murehtii tosi pieniä asoita. Mä teen sitä usein, kaikesta mikä vähänkään voi saada ajatusta liikkeelle. Miksi? Koska mä pelkään että mä mokaan. Tottakai kaikki mokaa joskus! Jokainen tekee virheitä ja niistä opitaan, mutta mä en vaan osaa olla miettimättä ja murehtimatta niitä pienimpiäkin asioita.
Mitä jos mä mokaan, mitä jos teen virheen, jos epäonnistun tai en tee parastani? Mitä jos epäonnistun? Paine, paine onnistua. Ei niinkään omissa asioissa. Ei siinä että saan kokeista kiitettäviä ja oon ajoissa koulussa. Vaan kun se vaikuttaa muihin, kun siitä voi saada palautetta, kun joku voi sanoa että nyt ei mennyt hyvin. Tai vaikka kukaan ei edes sanoisi mitään, mutta jos se vaikuttaa muihinkin kuin muhun itseeni.
En tarkoita että pitäisi olla välinpitämätön. Pitäisi olla rennompi. Suhtautua asioihin niiden suuruuden mukaan. Kaikki paineet ja epäonnistumisen ruotimiset käyn läpi päässäni. En osaa sivuuttaa niitä pieniä asioita.
Sitä yrittää sivuuttaa asian, mutta ennen kun oon sen puinu läpi miljoonasti ja tullu johonkin tulokseen se on vasta sivuutettu. Ainakin hetkeksi.
Silti jos vertaa parin vuoden päähään, niin en enää niin kärkkäästi suhtaudu pieniin mokiini, mutta vähän silti. Esimerkiksi työ on sellanen mulle missä en tahdo mokata. Varsinkaan muiden edessä.
Ja tähän loppuun vielä aiheesta täysin poiketen niin tänään oon tasan vuosi siitä kuin liityin subwayn työntekijä kaartiin. Vuosi mun ihka ekasta työpäivästä!
