Pitkästä aikaa, keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Pitkästä aikaa. Keskiviikon ja torstain välinen yö kello on 1:26. Mua väsyttää mutta mä en saa nukuttua. En oo saanu muutamana viime yönä. 

Mulla on kaikki hyvin. Kaikki on melkeenpä niin mitä mä niin kauan pari vuotta sitten toivoin. Siks tuntuukin väärältä että toivoo vielä jotain vielä lisää. Mä oon kauan, tosi kauan jollain tapaa kieltäny itteäni edes ajattelemasta uusii haaveita ja toiveita. Se tuntuu väärältä. Mä oon saanu niin paljon hyviä asioita mun elämään että voiko sitä toivoo enempää. Mä en sano ettei tää kaikki mitä mulla nyt on riittäis. Riittää, tottakai riittää, asiat ja ihmiset mun elämässä tekee mut just nyt onnelliseks, niinkun sanoin mulla on kaikki hyvin, mulla on kaikki mitä mä tarvitsen.

Mutta silti, silti mä en vaan pysty olla toivomatta vielä jotain. Haaveilematta ja uskomasta että vielä joskus. 

Tää tuntuu niin typerältä. Mä ajattelen pääni puhki tällästä, miksi.

Mulla on ollu viime viikkojen aikana niin paljon liikaa aikaa, että mun aivot ja pää hajoo ihan just tähän ajatustyöhön mitä oon tehny. Pysy enää itekkään perässä kun asiat vaan vilisee päässä. Eikä niissä oo ees mitään järkee. Haaveita ja toiveita kaikesta melkeen mahottomasta. Vähän kun haaveilisin taidosta lentää tai matkustaa tulevaan. Jostain mikä ei vaan ikinä tuu tapahtuu, vaikka kuinka haaveilis. 

Mun maailma hajoo

Mulla on fiilis että mun elämä on tällä hetkellä kuin hutera torni, joka on tehty liian monesta palasta. Kun yks palikka vedetään pois niin koko torni kaatuu kerralla.

Tuntuu että se kaikki hyvä mitä oon saanu mun elämään niin lähtee murenemaan. 

Tuntuu että kaikki vaan hajoo käsiin. Valmiiks jo liimatut kohdat alkaa pettämään ja sen lisäks tulee uusia korjattavia asioita.

Tuntuu että langat ei pysy käsissä, ne lipsuu otteesta ja pian kaikki on ihan levällään.

Mä en tiedä miks tuntuu tältä, miks on huono päivä monetta päivää peräkkäin, miks tuntuu ettei mikään mee hyvin ja tuntuu että kaikki kaatuu.

Mut siitä huolimatta mun maailma on pystyssä vielä huomennakin ja ylihuomenna. Mun maailma ei hajoo. Mä en anna sen tapahtua.  

Ei enempää tai vähempää kun paras

Tiedäks sen tunteen kun tuntuu että sä voit luottaa toiseen ihmiseen ihan täysin. Sen tunteen kun voit olla just sellanen kun oot. Sen tunteen kun tiiät että hän on aina siellä eikä mee pois. 

Kun tekis jonkun puolesta ihan mitä vaan. Kun on joku joka tietää kaiken, joku joka tulee tietämään kaiken. 

Kun on joku jonka kanssa saa överimmät ideat, jonka kanssa on niin paljon hyviä muistoja. 

Joku joka osaa olla vaan paras. Joka ottaa sua mukaan joka paikkaan. Joka ei oo koskaan jättäny sua yksin. Jonka seurassa ei tarvii olla yhtään varautunut. Joka on potkinu eteenpäin ja antanut miljoonasti mahdollisuuksia. 

Kun on joku joka on antanu itelle niin paljon. Jonka ei ois koskaan tarvinnu ymmärtää mua. Jonka ei ois tarvinnu antaa mahdollisuuksia toisensa perään. Jonka ei ois tarvinnu antaa mulle sitä kaikkea
Jonka ei ois tarvinnut tehdä mulle niin. Mutta silti hän teki. 

Kun on joku joka on ihan paras ystävä mitä voi toivoa! Tiedäks sen tunteen kun sulla on ystävä, ihan huippu ystävä!

Mä tiedän. Mulla on ihan paras ystävä. Ei enempää tai vähempää kun paras. Ystävä jonka arvoa ei voi mitata millään mittareilla. Ystävä jonkalaista toista ei tuu vastaan. Ystävä, ystävyys. On huippua kun on huikeen uskomaton paras ystävä!❤

Mitä jos tää on liian paha vastus?

Mitä jos se kehä jatkaa vaan kiertämistä? Mitä jos se jatkuu niin kauan kun ei oo enää mitään tehtävissä? Mitä jos se loppuu vasta sitten kun paha saa vallan? Mitä jos kaikki ei meekkään hyvin?

Eikö kerta ois riittänyt? Miksi pitää alkaa taas alusta? Mitä jos tääkään ei oo viiminen alotus? Mitä jos koskaan enää asia ei oo hyvin? Mitä jos se pahenee koko ajan ja lopulta vie voiton? 

Mitä jos tää on liian paha vastus? Mitä jos tää päättää jotain minkä ei kuulu päättyä vielä?

Mitä jos ei mee niinkun on suunniteltu? Mä en tiedä. Enkä haluu koskaan saada tietääkkään. Mutta eihän mun haluamisella oo merkitystä. 

Miksei kaikki vois vaan olla hyvin? Miks tää tapahtuu? 

Jos vois tehdä jotain, mutta ei. Ei voi tehdä muuta kuin toivoa parasta, mutta samalla pelätä pahinta. Mitä jos se kaikkein pahin tapahtuu? Mä tekisin mitä vaan että tää päättyis hyvin. 

Sitä usko jo että nyt se on ohi ja siitä selvittiin. Usko että enää ei tuu huonoja uutisia. Mutta usko ei riittäny, elämä päätti muuta. Mitä jos hyviä uutisia ei tästä enää tule?

Vaikka sitä haluis vaan uskoo että kaikki menee hyvin, niin tällä hetkellä tuntuu siltä että ei kannata toivoa liikaa hyvää. 

Antasin tän kaiken pois jos saisin sust vaan terveen 

Ajatuksetkin on ihan sekasin. Yhellä hetkellä sitä ei edes ajattele, sitten tulee väärään hetkeen joku väärä kappale tai on muuten vaan alkanut yliajattelemaan ja kaikki väärät ajatukset tulee ajatuksiin. 

Jos vaan voisin niin tekisin ihan mitä vaan jos voisin muuttaa asioita. Ihan mitä vaan.