Paras tapa viettää juhannus

Sitä on vaikee sanoo mikä on paras ja mikä huonoin tapa viettää juhannusta tai eihän sitä voi edes sanoa. Neljä vuotta sitten paras tapa oli mökillä sukulaisten kaa, vuosi sitten kotona yksin ja tänä vuonna Länsi-Porin suurimmilla festareilla ihanien ihmisten kanssa. Erilaisin juhannus koskaan, tai muutenkin taas uusi asia mitä koskaan ennen kokenu. Paras tapa viettää juhannus tänä vuonna. 

Kyllä mä vähän mietein mitäköhän tästä tulee, jotenkin ihan uus tilanne. Yhden epäilyn kuulin muualtakin mut torstaina mä päätin että hyvä siitä tulee, sinne vaan. Ja hyvähän siitä tuli. Ehkä mä alan pikku hiljaa ihan oikeesti uskoo siihen että ketään heistä ei vaan voi epäillä, jos on noin mahtavia ihmisiä niin en mulla tai muillakaan oo mitän syytä epäillä yhtään mitään.

Toisaalta mä ymmärrän toiselta suunnalta tulevat epäilyt jollain tapaa, mut toisaalta en yhtään. Kaikki ei mee aina samalla tavalla. Mun mielestä se mitä mä ajattelen pitäs merkitä heillekkin enemmän. Mut se mitä mä ite epäilen niin tai emmä epäile, se vaan tuntuu vieläkin tosi uskomattomalta että ihan oikeesti pääsee vaan mukaan, miten kauan he kaikki on tuntenu, mitä kaikkee he on kokenu yhdessä ja silti aina vaan pääsee mukaan. Siinä on mahtavia ihmisiä, koskaan he ainakaan näyttäny sitä ettei ois tervetullut. Aivan mahtavii ihmisii, ihan kaikki, he joita tuntee enemmän mut varmasti myös he joita tuntee vähemmän.

Mä oon tuntenu heitä tosi vähän aikaa, kaks vuotta ja siitä alaspäin, mut sen kahden vuoden aikana mä oon tehny enemmän asioita kun monia vuosia ennen sitä, mä oon nähny ihan hirveesti uusia ihmisiä, mä oon viettäny niin paljon enemmän aikaa jossain muuallakun kotona. Enkä mä ois pari vuotta sitten taaksepäin uskonu että asiat ois ees menny näin.

Mä oon ihan hirvee epäilijä, ja mietin tosi paljon että mitä muut ajattelee, ja onko oikeesti okei olla mukana. Mietin vieläkin välillä vaikka ehkä ei pitäis. Ja varsinkin silloin kun on paljon ihmisiä joita ei oo ennen nähny tai nähny vaan muutamasti. Mutta koskaan mun epäilyt ei oo heidän kaa käyny toteen. Sitä ei vaan osaa selittää miten hyviä he on. 

Toivottavasti näitä tulee vielä lisää tulevaisuuteenkin ja kaikki menis muutenkin hyvin. Sen on huomannu että se kun on muiden seurassa niin se vaikuttaa ihan hirveesti ihmiseen. Kun näkee muita niin sitä on vaan niin paljon ilosempi vaikka mitään ihmeellistä ei edes tehtäis. Koskaan haluu takas parin vuoden takaseen aikaan. 

Mut siis mun juhannus oli hyvä juhannus. Oli tosi kivaa ja koskaan vaan ottaisin uusiks. Mä oon vaan ilonen että mulla oli mahollisuus olla siellä. Tulee taas tunne että on heille kaikille niin kiitollinen, ja oonhan mä. Jotenkin he on antanu mulle sen mitä mulla ei koskaan ollu yläasteella ja lukiossa, sen mistä sillon aina haaveili. Ehkä pikku hiljaa kaikki menneet alkaa olee menneitä ja pitää keskittyy tähän hetkeen.

Oli loistava juhannus, oli kivaa ja hauskaa. Tai mulla ainakin oli, toivottavasti muillakin.

Enkä ketään muutakaan minä pysty muuttamaan kuin itseäni ainoastaan

En usko ihmeeseen Mä elän uskoen tekemiseen Näen ahneen ihmisen sen joka vallasta taistelee

Avaa sun solmut

Vapauta ranteet Sun pitää antaa itselles anteeks Jokainen joskus kaatuu ja murtuu Jokaiseen joskus sanakin sattuu Jokainen on vahva tavallaan Sun pitää itsees uskoo Avaa sun solmut Vapauta ranteet

Sitä lupaa itsellensä kerta toisensa jälkeen miten ensi kerralla toimii eri tavalla. Sitä lupaa ettei tee tai jätä tekemättä tiettyjä asioita enää ja että muuttaa toimintaansa. Silti sitä löytää kerta toisensa jälkeen samaa lupausta itselle tekemässä. Miksi se on vaan niin vaikeeta? Miksi on niin vaikeeta tehdä ja toimia siten miten haluis? 

Vaikka sen tietää että jossain kohtaa on myöhästä enää muuttaa sitä toimintaa, jossain kohtaa se ovi ei oo enää auki, jossain kohtaa on se tilaisuus on vaan menny, yksinkertasesti jossain kohtaa on vaan liian myöhästä. Niin silti jostain asioista tekee vaikeempaa mitä ne oikeesti on.

Vaikka toisaalta kaikkeen on syynsä, siihen mitä tekee tai jättää tekemättä niin jossain kohtaa on vaan pakko mennä eteenpäin, pakko avata se ovi minkä haluaa avata. Ei sitä muuten pääse eteenpäin.

Mä oon kutakuinkin vuoden päivät yrittäny avata uusia ovia, ottanu askelia eteenpäin ja tullu monta taaksepäin. Oon päästäny ihmisii mun elämää, mut varmasti myös työntäny pois. Oon puhunu enemmän kun koskaan, mut silti pitäny liikaa sisällä. Oon halunnu saada hyväksyntää, halunnu muuttuu ja olla erilaisempi, parempi. Oon yrittäny unohtaa kaikki menneet ja olla avoimempi. Oon halunnu että ihmiset jotka on mulle tärkeitä tuntee mut, tietää miten mulla menee. Oon yrittäny muuttaa itteäni. Se miten oon onnistunu tai epäonnistunu niin kai osittain ollaan menty eteenpäin, mutta varmasti myös taaksepäin. 

Jotenkin mä aattelin että muuttuminen ois helppoo, kun sen on päättäny ja sitä haluu melkeen enemmän kun mitään muuta. Mutta ei se ollukkaa niin helppoo, mutta mä en luovuta. Se mitä mä nään ympärillä, se miten laaja ystävä piiri voi olla, miten tiedetään toisesta kaikki ja voidaan soittaa toiselle vaikka keskellä yötä, miten läheisiä ihmiset voi olla, miten rohkeita ja varmoja ollaan, niin se on se mikä vie eteenpäin. Meni siihen että mä muutun vuosi tai viisi vuotta niin mä teen sen silti, sen mä oon päättäny.

Se kaikki epävarmuus, muiden hyväksynnän hakeminen, avoimottumuus, se ettei sano mitää ajattelee. Kaikki se on joskus vielä poissa, ainakin pääosin, ja tilalla on uusi itsevarma ja avoin minä.  

Mä en luovuta, mä haluun olla erilainen joten mä myös teen sen. Välillä mennään taaksepäin, mutta oon ihan varma että kun tarpeeks yrittää ja haluaa niin kaikki on mahdollista ja että ne eteenpäin otetut askeleet loppupeleissä voittaa.

Valmis olemaan kakkonen

Kilpailemisessa katotaan yleensä kuka on parempi ja kuka huonompi. Yritetään olla ite se paras ja jättää muut taakse.

Yleensä kilpaillaan siitä mikä on tärkeää. Tuntuu että asiat, ihmiset, jotka on mulle tärkeitä elämässä niin tosi monen ympärillä on kilpailua. Kilpailua kumpi huomioidaan enemmän, kumpi saa enemmän aikaa, kumpi on tärkeempi, kumpi on vaan parempi. 

Kilpaillaan kumpi voittaa tän erän, mutta vaikka voittaiskin niin ei se voitto tunnu oikeelta. Ja kun hävii tekee enemmän että voittais seuraavan erän. Tuntu että ilman kilpailua hävii ne tärkeet asiat, joista kilpailee. Mut ei se mee niin. 

Mut mun kilpailut on ohi, mä en vaan jaksa tällä hetkellä. Mä voin olla se huonompi, mä voin jäädä kakkoseks. Mut mä en vaa haluu satuttaa tällä enää itteeni tai muita. Mä en haluu kilpailla enää ketää vastaan. Ei sillä etteikö se mistä kilpailua on ei ois mulle tärkeetä. On, kaikkein tärkeintä. Ja ehkä just siks koko kilpailussa ei oo mitään järkee, mä en haluu satuttaa ketään sillä että mä yritän olla parempin kun joku toinen. 

Miten helppoa tai vaikeeta tulee olemaan niin saa nähdä. Mutta se ettei voi olla samalla viivalla ilman kilpailua niin ei siitä tuu mitään, paitsi riitoja. Jos toinen haluu olla parempi, voittaja niin tällä hetkellä mä oon valmis olemaan se kakkonen. Mä voin olla alemmalla viivalla kun nähdään. Minkään muun ei tarvis muuttua, kun sen jatkuvan kilpailun.