Enkä ketään muutakaan minä pysty muuttamaan kuin itseäni ainoastaan

En usko ihmeeseen Mä elän uskoen tekemiseen Näen ahneen ihmisen sen joka vallasta taistelee

Avaa sun solmut

Vapauta ranteet Sun pitää antaa itselles anteeks Jokainen joskus kaatuu ja murtuu Jokaiseen joskus sanakin sattuu Jokainen on vahva tavallaan Sun pitää itsees uskoo Avaa sun solmut Vapauta ranteet

Sitä lupaa itsellensä kerta toisensa jälkeen miten ensi kerralla toimii eri tavalla. Sitä lupaa ettei tee tai jätä tekemättä tiettyjä asioita enää ja että muuttaa toimintaansa. Silti sitä löytää kerta toisensa jälkeen samaa lupausta itselle tekemässä. Miksi se on vaan niin vaikeeta? Miksi on niin vaikeeta tehdä ja toimia siten miten haluis? 

Vaikka sen tietää että jossain kohtaa on myöhästä enää muuttaa sitä toimintaa, jossain kohtaa se ovi ei oo enää auki, jossain kohtaa on se tilaisuus on vaan menny, yksinkertasesti jossain kohtaa on vaan liian myöhästä. Niin silti jostain asioista tekee vaikeempaa mitä ne oikeesti on.

Vaikka toisaalta kaikkeen on syynsä, siihen mitä tekee tai jättää tekemättä niin jossain kohtaa on vaan pakko mennä eteenpäin, pakko avata se ovi minkä haluaa avata. Ei sitä muuten pääse eteenpäin.

Mä oon kutakuinkin vuoden päivät yrittäny avata uusia ovia, ottanu askelia eteenpäin ja tullu monta taaksepäin. Oon päästäny ihmisii mun elämää, mut varmasti myös työntäny pois. Oon puhunu enemmän kun koskaan, mut silti pitäny liikaa sisällä. Oon halunnu saada hyväksyntää, halunnu muuttuu ja olla erilaisempi, parempi. Oon yrittäny unohtaa kaikki menneet ja olla avoimempi. Oon halunnu että ihmiset jotka on mulle tärkeitä tuntee mut, tietää miten mulla menee. Oon yrittäny muuttaa itteäni. Se miten oon onnistunu tai epäonnistunu niin kai osittain ollaan menty eteenpäin, mutta varmasti myös taaksepäin. 

Jotenkin mä aattelin että muuttuminen ois helppoo, kun sen on päättäny ja sitä haluu melkeen enemmän kun mitään muuta. Mutta ei se ollukkaa niin helppoo, mutta mä en luovuta. Se mitä mä nään ympärillä, se miten laaja ystävä piiri voi olla, miten tiedetään toisesta kaikki ja voidaan soittaa toiselle vaikka keskellä yötä, miten läheisiä ihmiset voi olla, miten rohkeita ja varmoja ollaan, niin se on se mikä vie eteenpäin. Meni siihen että mä muutun vuosi tai viisi vuotta niin mä teen sen silti, sen mä oon päättäny.

Se kaikki epävarmuus, muiden hyväksynnän hakeminen, avoimottumuus, se ettei sano mitää ajattelee. Kaikki se on joskus vielä poissa, ainakin pääosin, ja tilalla on uusi itsevarma ja avoin minä.  

Mä en luovuta, mä haluun olla erilainen joten mä myös teen sen. Välillä mennään taaksepäin, mutta oon ihan varma että kun tarpeeks yrittää ja haluaa niin kaikki on mahdollista ja että ne eteenpäin otetut askeleet loppupeleissä voittaa.