Tällä viikolla on tapahtunu, loppu viikosta lähinnä. Mun ajatukset on samalla tosi sekavat ja selkeet. Mulla ihmisiä, joista mä en kuuntele mitään pahaa puhetta, ne on auttanu mua niin paljon ja ihan liian tärkeitä että mun pitäs kuunnella yhtään mitään pahaa niistä. Mutta samalla mä en haluu enää riidellä, en menettää välejä kehenkään.
Aamusti mä heräsin ja mulle oli yöllä tullu viesti, mä luin sen monta kertaa aamusti ja mä luin sen uudestaa myöhemmin. Ne sanat, että joku sanoo niin, niin se merkitsee paljon. Hän, he niin ihania ihmisiä, ihan parhaita. En mä osaa edes selittää miten paljon ne merkitsee, miten paljon ne on auttanu, miten paljon mä pidän heistä. Mä toivon että meijän välit ei mee ikinä. Ei sellassia ihmisiä haluu menettää, en koskaan haluu eroo heistä. Jos mä oisin ollu yksin kaikkien näitten ajatusten ja tän kaiken muun kanssa, jos ne ei ois mun elämässä niin en mä ois selvinny enää. Mut mä selviin. Ne saa mut hymyilemään ja mä oon niille niin kiitollinen.
Mulla alkaa huomisen jälkeen lukuloma. Eli kaks preliä ja kirjotukset jäljellä. Oon odottanu tätä niin kauan että koulu loppuu, mutta mä vihaan muutoksia. Mä en tiedä mitä tapahtuu. Mä en nää enää niitä ihmisiä päivittäin jolla on jotain mua vastaan mikä on ihanaa, mutta en nää enää ketään sieltä päivittäin. Emmä tiedä vaikuttaako se mihinkään, mutta emmä tiedä. Mä haluisin tietää mitä tää tuo tullessaan. Mutta muutoksii tapahtuu ja jotkut voi olla muutos parempaa, eikä mikään oo niin suurta ettei ennen pitkään selvittäis.
Kaikesta selvitään, niin kauan kun ei tarvi olla yksin. Mä oon vasta nyt saanu huomata sen. Pelkästään se että näkee ihmisiä, jotka hymyilee ja nauraa. Saa sanottuu edes jotain. Mä en voi koskaan kiittää tarpeeks kaikesta.
Mä kirjotin 22.9.2014 tekstin missä kirjotin "Mä aion ja haluan luottaa, ja mä teen sen." Kahteen ihmiseen, mä päätin että noihin voi luottaa, ne on hyviä ihmisiä. Nyt neljä kuukautta myöhemmin, mä voin sanoo että mä luotan, ihan täysin. Ehkä se ei tapahtunu kovin nopeasti, mutta nyt mä luotan, mä en pelkää päästää niitä mun lähelle. On muitakin ihmisiä, joihin haluun luottaa päästää lähemmäks, tutustuu paremmin.
Mä kävin tänään Porin kauneimmassa paikassa, kallossa. Vaikka oli pimeetä mä olisin voinu olla siellä vaikka kuinka kauan, jos vaan ei olis ollu niin kylmä. Paikka jossa hermo lepää ja ajatukset rauhottuu. Kuunnella kun aallot lyö kallioon, valoja jossain merellä, kattoo vaan niitä aaltoja. Pitäs käydä paljon useemmin, jos ois vaan auto. Paikka jossa voi käydä yksin tai yhdessä ja se on aina yhtä ihana paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti