Se lähtee musta itsestä

Ihmiset ei muutu yhessä yössä. Vaikka kuinka haluaa niin se vaatii enemmän aikaa. Mä haluun muuttua, mä haluun että oon avoimempi ja että pystyn päästää ihmisiä lähemmäs mun elämään. Kukaan ei tiedä paljoo lainkaan mun ajatuksista. Mä oisin halunnu sanoo mutta se ääneen sanominen näin pitkästä aikaa tuntuu niin vaikeelta. Mut mä tiedän että mä teen sen vielä. Mä en tiedä sanonko ne ääneen vai kirjotanko ne, mut mä haluun niistä jo eroon. Ne tuntuu musta tosi pieniltä ja muutenkin menneitä asioita, mutta ihan sama. Sen hymyn taakse kaiken peittäminen. Mä haluun siitä eroon. Kyllä mä hymyilen aidostikkin, tänää oli hyvä päivä ja muutenkin kun näkee ihmisiä ja saa unohdettuu kaiken niin se on ihan aitoa.

Ne päivät kun on aikaa ajatella niin mä mietin tosi paljon menneitä.  Mä mietin ett mitä jos mä en ikinä ois saanu sitä avainta, jos en ois nukkunu öitäni siinä olohuoneessa. Missä mä olisin? Oisinko mä ikinä tavannu tätä yhtä mahtavaa ihmistä? Mä olin niin pohjalla, olisinko mä siellä vieläkin? Mä en tiedä. Mutta mä oon ikuisesti kiitollinen siitä että sain asua siellä, että mulle annettiin se avain. Niin kiitollinen.

Muutenkin oon niille ihmisille kaikesta niin kiitollinen. Se että mä oon edes tässä. Emmä tiedä missä mä olisin muuten. Se että mä haluun tästä mun etäisyydestä eroon, se että mulla pitkästä aikaan tunne että noihin voi luottaa, se että mä oikeesti mietin miten niillä menee. Se että joku merkitsee mulle jotain. Mä en ennen halunnu ketään mun elämään, mut nyt mä ylitän ne kaikki kynnekset että mä saan ihmisiä mun elämään. 

Mä muutun. Se lähtee musta itestä. Ja mä haluun sitä. Mä oon niin kiitollinen niille ihmiselle että ne on otannut mua mukaan. Mä oon ajatellu usein että tungen mukaan ja oon ylimääränen, mutta se että mä joskus oon ollu semmonen ei tarkota että oisin sitä nyt. Se ajatus pitää unohtaa. 

Jos ihmiset puhuu mun pitää puhuu myös niille. Tai siis vaikka mä tykkkään kuunnella kun joku kertoo ihan vaan elämästä, kertoo menneitä asioita tai nyky hetkee. Niin ei se mee niin. Mulle tulee tunne että mä en tiedä mitä mä sanoisin, mä mietin liikaa mitä ne ajattelee mun sanoista. Mut en mäkään mieti ett miks joku sano jotain, joten miks muut miettis mun sanoista jotai. Asia, jonka haluun muuttaa. 

Tällä hetkellä mulla on vaan tunne kaikki asiat järjestyy. Tulee varmasti vielä lisää huonoja hetkiä ja asioita mut ehkä mä sillon pystyn muuhunkin kun niitten patoomiseen sisälleni. 

Mut kaikki ei oo silti musta kiinni, vaikka mä kuinka haluan olla jonkun elämään niin ei ketään voi pakottaa. Ei ketään oo pakolla ystävä. Mut mä yritän. Mä en haluu enää olla se huono toinen, enkä sitä enää aio ollakkaan.