Monien vuosien haaveeni on totta

Mä haaveilen paljon, usein ennen kun nukahdan haaveilen ihan kaikesta ja nukahdan haaveisiini. Toisinaan haaveilen jostain mikä tuskin koskaan tulee toteutumaan, toisinaan jostain mikä on vähän realistimpaa.

Mä muistan miten haaveilin tosi pitkään siitä miten ois ihanaa jos ois ystävä, ystäviä. Miten ois siistiä tehdä kaikkea mitä ystävien kanssa tehdään. Mä haaveilin ystävästä. Mä oisin halunnu kokea kaiken sen mitä moni koki ja teki ylä-asteella ja lukiossa. Mä haaveilin siitä miten huomenna menisin kouluun ja kaikki oiskin mun kavereita, mä haaveilin miten ens kerralla kun olin ainoo joka ei mahtunukkaa samaan pöytään syömään niin joku tulis mun kanssa toiseen. Haaveilin miten koulun jälkeen näkisin ystäviä. Haaveilin että ens kerralla en kattois elokuvaa yksin tai että kun oisin kipee seuraavaks ois joku jolle laittaa viestiä että hei oo kipee en tuu kouluun. Haaveilin että pääsisin mukaan kun kuulin muitten suunnittelevan synttäreitä. Haaveilin siitä että oisin päässy mukaan ysin päättäreiden yhteiskuviin, en kelvannu ees kuvaajaksi. Mä haaveilin että pääsisi kokemaan kaikkea sitä mitä monet mun ikäset sillon teki. Mä haaveilin siitä mitä mä näin ja kuulin mun ympärillä. Mä haaveilin siitä että mulla ois ystävä tai ystäviä. 

Välillä sitä usko että vielä se päivä koitta kun on ystävä, mutta toisinaan kaikki se tuntu kaukaselta haaveelta joka jatkuu ikuisuuksiin. Mutta ei, mun ei tarvi enää haaveilla siitä että saisin viettää aikaa muiden kanssa, ei tarvi haaveilla mukaan pääsystä ja ystävistä. Ei enää, ne haaveet ei oo enää haaveita. Ne on ihan oikeesti totta, tai siltä musta ainakin tuntuu.

Mä haaveilin siitä kauan, tosi kauan. Mutta nyt mä voin sanoo että se haave on käyny toteen. Mulla on ystävä. En mä koskaan saa kokea sitä mitä moni koki ja teki yläasteella sekä lukion alussa. Mutta ei mun tarviikkaan. Mä oon saanu kuulla muilta mitä he on sillon tehny ja se on ihan parasta. Siitä tulee ne ajatukset mitä ois voinu myös tehdä ja jotenkin se kun kuulee että muut on tehny kaikkea sitä mistä ite ois kanssa halunnu niin se on vaan ihanaa. Ja se kun kuulee niitä juttuja niin tuntuu että ainakin jollain tapaa pääsee mukaan vaikka ei oo ollukkaa mukana. Ne jutut on vaan ihan parhaita.

Eikä se oo multa tästä hetkestä pois mitä en sillon joskus tehny. Oon nähny, kuullu, tehny, ollu mukana ja kokenu niin paljon enemmän kun koskaan osasin kuvitella viimisen vuoden aikana että en mä voi valittaa.

Mä en oo halunnu sanoo itelleni sitä että mulla on ystävä, vaikka musta tuntuu siltä että mulla on oikeesti ystävä. Mä en oo jollain tapaa antanu ittelleni lupaa ajatella että mulla on ystävä. Tarkottamatta sitä etten ajattelisi niin. En oo kirjottanu tai puhunu sanalla ystävä, ennemmin tärkee ihminen, hyvä ihminen, ihana ihminen. En oo käyttäny sanoja ystävä, kaveri. Mutta sitähän mä oon tarkottanu.

Se että mun suurin haaveeni monien vuosien ajalta kävi toteen niin antaa uskoo siihen että kaikki haaveet voi toteuta. Nekin mitkä nyt tuntuu täysin mahdottomilta. 

Ystävä, asia jota en koskaan aio pitää itsestäänselvyytenä, jota en koskaan haluu menettää ja joka tuo ihan hirveesti sisältöö elämään. Antaa enemmän kun mä koskaan edes osasin kuvitella ja on ihminen jonka vuoksi mä voisin tehdä ihan mitä vaan. 

Ystävä, jo hetken aikaa mullakin on ollu ystävä. Välillä sen ymmärtää ihan hyvin, välillä on niit hetkii kun se tuntuu aina vaan uskomattomalta. Yks maailman parhaista asioista, ystävät.  

Oli se sitten ystävä, kaveri, ystävän ystävä tai kaverin kaveri niin tällä hetkellä tuntuu että he kaikki vaikuttaa aivan uskomattomilta. 

Mutta ystävä, yksi parhaista asioista maailmassa.