Aihetta hymyyn

Mä voisin taas vaan hymyillä niin paljon! Se 10 minuuttia, ylipäätänsä se nimi puhelimen näytöllä. Ei se vaadi paljoa sanoja, se että sä näät, se riittää. Se ei vaadi että näkis usein, se riittää että tietää ettei ne jätä. Mä en sano ettenkö haluis nähä usein, tottakai haluan, mutta vaikka me ei nähtäis niin usein niin ne on silti aina yhtä tärkeitä, ja ne saa mut aina yhtä iloseks. 

Se että koulussa vaatii taas lisää tahtoa olla välittämättä siitä että se alkaa muostuttaa yläasteen aikoja, niin tää antaa voimaa. Se että tietää että ei oo yksin muualla. Se että joku tulee käymään, se että mä luulen että noille vois koska vaan laittaa viestii. Se että on vie aihetta hymyyn. 

Mä en voi sille mitään että kaikki ei tykkää musta, mä en voi sillekkään mitään että nää ihmiset saa koulussa muutkin olemaan mua vastaan. Mutta sille mä voin jotain että mä en anna niitten viedä mua pohjalle. Mulla ei oo paljoa jäljellä, ja se kun mä tiedän että koulun ulkopuolella on ihania ihmisiä niin se saa jatkaa eteenpäin. 

Mä en tiedä onko ne oikeita ystäviä tai kavereita, jotka jättää yksin koska joku muu ei pidä. Välillä mä mietin kun nään heitä koulun jälkeen että onko tää oikeesti aitoo? 

Tosi moni ihminen, joka ei oo koulusta antaa tahtoa ja voimaa mennä kouluun. Se että asiat muuttu taas näin sai mut skippaa kouluu, mutta ei enää. Mä en tiedä miks näin taas kävi, mä en tiedä mitä tapahtu. Mutta ne ihmiset ei hallitse mun elämää lainkaan. Mulla on niin paljon hyviä ihmisiä koulun ulkopuolella että mä selviin.

Mä välitän eräistä tosi paljon. Mä en varmaan näytä sitä, mutta ne on niin tärkeitä. Ehkä mä pelkään vieläkin että mä menetän, vaikka mä tiedän että niin ei tuu käymään.

Tää on niitä hetkiä kun ton oikeen kyljen tarkotus tulee esiin. Se miten mut autettiin ylös, ja se miten mä pysyn ylhäällä. En mä ois ikinä pystyny siihen yksin, eikä mulla ois nyt tahtoa ja voimaa sivuuttaa se mitä koulussa tapahtuu jos mulla ei ois noita ihmisiä. Mä pystyn tähän koska mulla on oikeesti ystäviä, kavereita, tärkeitä ihmisiä mun elämässä.

Kaikesta huolimatta mä oon tällä hetkellä vaan niin ilonen. Mä voisin vaan hymyillä ja hymyillä. Eikä sitä vie tästä hetkestä pois mikään.