Kun tuntee itsensä ymmärretyksi ja tuntee kuuluvansa sinne missä on. Löytänyt paikan jossa on mielellään ja jonka kokee turvalliseksi. Jossa on ihmiset tärkeimmät, he. Mutta toisaalla on toiset ihmiset, he tärkeät ja rakkaat, mutta joiden luona olo ei ole se oikea. Paikka jossa pelko saa toisinaan vallan ja tunteet pääsee liiaksi valloilleen, paikka jossa selkä on liian usein käännetty väärällä hetkellä, mutta paikka jossa on niitä rakkaita. Toisaalla taas kasvot kääntyvät kun vähiten odottaa mutta eniten sitä haluaa. Ei halua tulla jätetyksi, pelkoa siitä ei oikeassa paikassa ole, mutta toisaalla se on jo tullut jo varjoksi.
Onko itsekästä olla siellä missä tuntee olevansa eniten kotona? Onko oikein olla olematta paikassa jossa on aina ennen ollut? Onko muiden teot aitoja vai onko ne vain mielikuvitukseni tuotetta?
Vihasta ei ole hyötyä, se on tullut huomattua. Mutta entä itsestä välittäminen, lupa olla paikassa jossa on hyvä olla, ilman että on tungetteleva, ilman että on ei toivottu. Onhan se oikein.
Sanat "luulen että he eivät halua että olet siellä kovin pitkään". Onko sanat totta? Onko niissä perää? Ei, uskon niin. Mutta miksi, miksi pitää lannistaa kun on iloinen, pystyy pitkiin aikoihin nukahtaa hymyssä suin ja herätä aamulla mielellään uuteen aamuun. Kun illat ei ole enää haaveilua muutoksesta vaan ajatuksia kiitoksesta. Kun menneisyys antaa tilaa tulevaisuudelle, ja oikea aurinko tulee esiin. Haluan olla iloinen, haluan päästä yli kaikesta menneestä, haluan olla paikassa jossa on hyvä olla.
Ei halua olla taakka kenellekkään, mutta ei halua olla, jossain vain toisten mieliksi. Haluaa olla siellä missä on itsensä takia, olla hieman itsekäs.
Sitä ei usko ennen kuin sen kokee, muutokset, ne oikeat siirrot elämässä antavat valoa elämään. Ne ajat tärkeiden ihmisten kanssa antavat merkityksen kaikelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti