Odottaa jotain, mitä ei halua tapahtuvan

Aina kun kaikki näyttää menevän hyvin niin tulee jostain joku isku. Ehkä elämä on vaan sellasta että niitä vastoinkäymisiäkin vaan tulee. Mutta kun ei oo tullu mitään uutta iskua hetkeen niin sitä odottaa, on varma että pian tapahtuu jotain koska eihän kaikki vaan voi olla ihan okei. Ei pitäis odottaa mutta sellanen fiilis mulla nyt on, odottaa jotain mitä ei haluu tapahtuvan.

Tuntuu että on paljon hyviä asioita tällä hetkellä, se on jotenkin outoa ja erilaista, mutta tottakai ihanaa.

Mulla on tällä hetkellä paremmat välit äitiini kun koskaan ennen ja se on ihan parasta. En oo ees koskaan ajatellu että mulla vois olla tälläset välit äitiini.

Mulla on ihanaia ystäviä, joista haluu pitää kiinni. Se mistä oon haaveillu niin kauan, nyt se on tässä. Mulla on ystäviä, joita näkee ja joiden kaa viettää aikaa. Mulla on ihan parhaat ihmiset mun elämässä. 

Mulla on hyvät työkavert.

Mulla on ihan paras melkeen pikkusisko, joka on vaan aina ihan paras. Ihanaa että on tollanen ihana pieni elämässä. 

Kaikki on ihan hyvin ja just nyt tuntuu siltä että omat ikävät asiat saa jäädä menneeseen ainakin tällä hetkellä. Tarkottamatta ettei välittäis tai että ne ei tuntuis missään. Ei, nyt vaan oo itellä mitään uutta huonoa niin ei halua miettiä menneitä. Mieluummin oon tässä hetkessä ja meen sen mukana.

Pitkästä aikaa mulla on sellanen fiilis että en haluu lähtee pois. En haluu lähtaa pakoon yhtään mitään. Tuntuu että täällä on kaikki mitä nyt tarvii. Pitkästä aikaa tuntuu että voi hymyillä sillon kun hymyilyttää ja itkeä kun itkettää. Ei tarvii esittää mitään heille jotka on tärkeitä ja joihin ennenkaikkea luottaa. 

Mun omat ajatukset on varmaa eniten avautunu tai siis jotenki sellane fiilis että pään sisällä ei oo mitään mitä pitäs piilottaa. Ei ehkä tuoda esillekkään, mutta siis on ollu niitä asioita, aiheita mistä ei vaan haluu puhuu. Mutta tällä hetkellä ei oo mitään sellasta mistä ei kenellekkään vois puhua.

Alkanu nyt vasta ymmärtää mitä ihmiset on tarkottanu sillä että sulta ei saa mitään takas. Mä en oo ehkä tajunnu sitä aikasemmi, mut nyt mä ymmärrän mitä sillä on tarkotettu. Mutta tottahan se on ollut. 

Oonhan mä sen tajunnu että en oo ollu kaikkein sosiaalisin tai avoin, ja koska kaikki ei tai suurinosa ei suunnilleen vuotta odota että mitä jos mä nyt puhuisinkin vähän jotain. Mä luulen ettei mun 
kohalla heitä enää tuu, oon saanu jo oman osani. Niin on tosi vaikee löytää uusia ystäviä, kavereita, jos ei puhu. 

Okei, ei oo kovin helppo ruveta puhumaan kun on ollu hiljaa ja puhumatta kauan. Mutta jos ja kun haluu tutustuu ihmisii niin se ei onnistu niin. Se ois ehkä pitäny ymmärtää kokeilemattakin. Enkä mä sano että ens kerralla kun joku jolle en puhu niin paljon tulee vastaan että se puhe vaan tulis, mutta ehkä voi ees yrittää. Ei tyytyä siihen että oompas vaan hiljaa ja kuuntelen, vaikka se onkin ihan jees. Mutta pitää antaa jotain takas.

Välillä tuntuu etten ansaitse sitä mitä mulla on. Ettei ansaitse sitä kaikkea mitä muut mulle antaa. Tottakai on kaikesta enemmän kun kiitollinen eikä luopuis mistään, mutta emmä tiiä mistä se tulee. Välillä ehkä ajattelee että muut on parempia kun ite.

Kaikki tuntuu samalla tosi selkeeltä, ajatukset on järjestyksessä ja ei oo mitään sen enempää. Mutta samalla kaikki ajatukset on vaan niin sekasin kun voi vaan olla. On ihan hirveen epävarma olo. On niin vaikee luottaa siihen että kaikki voi olla ihan selkeetä, ei 
tarvi olla riitoja tai muuta. Tuntuu vaikeelta uskoo että he ketä on nyt ei käännä selkää. Tottakai mä luotan heihin ettei niin käy, mä luotan heihin. Mutta mä en luota itteeni, mä en luota siihen että en tuu mokaamaan niin että satutan toista, mä en luota siihen että oisin hyvä toinen, en luota siihen että mä voisin olla hyvä ystävä. Vaikka tottakai sitä tietenkin haluaa ja yrittää mutta tuntuu ettei riitä tälläsenä, ei oo tarpeeks. 

Sanottu että en sano mitä ajattelen, mutta sen näkee mitä ajattelen. Voisko kaiken tai melkeen kaiken sanoo ääneen. Mä oon yrittäny ja mielestäni onnistunukki sanoo enemmän mitä ajattelen. Mutta vielä lisääkö? 

Kuinka paljon voi ajatella muita? Sitä mikä ajattelee olevan heille se mitä he haluaa. Mitä itse haluaa heille, pelkkää hyvää. Miksei aina toimi niin? Miksi sanoo sanoja joita ei todellakaan tarkoita ja katuu saman tien kun on avannu suun. Tekee tekoja jotka vaan satuttaa muita ja itseä. Miksi ei vaan voi toimia ja puhua niinkun haluaa, olla tarpeeks hyvä muille.

Kun miettii tulevaa niin mä välillä mietin että mitä jos, mitä jos kaikki hyvä mitä on saanu ei oo ookkaan tulevassa. Jos tää onkin vaan vaihe? Mitä jos tulee riita eikä mikää palaa ennalleen, mitä jos kaikki vaan loppuu, mitä jos ei enää vaan nää muita, mitä jos jossain kohtaa ei enää riitä, mitä jos ei oo tarpeeks. Mitä jos se kaikki mikä tällä hetkellä merkitsee eniten niin omat valinnat ei riitä pitämään niitä omassa elämässä. 

Ihan hirveesti ajatuksia, tosi ristiriitasia ja niin sekavaa mun pään sisällä. Ehkä päälimmäisenä on menettämisen pelko, mitä jos ei riitä, jos ei oo tarpeeks hyvä. Mutta samalla luotto muihin on korkeemmalla kun koskaan ja muutenkin asiat on ihan hyvin, ehkä liiankin. Ei tällässeeseen oo tottunu.

Menee ihan hyvin tällä hetkellä ei siinä mitään, mutta jotenkin tosi epävarma ja varautunu olo kaikesta. Kaikki asiat ei oo tullu hetkeen samaan aikaan päälle ja tuntunu että seinät kaatuu ympärillä. Ei, ei mitään sellasta. Hyvä niin, en mä sillä, tottunu vaan siihen että niitä iskuja tulee niin uskaltaako sitä vaan luottaa siihen että hyvä pysyy.