Mä oon oppinu viimisen vuoden aikana enemmän kun oisin koskaan uskonu, ei vaan taitoja ja perinteistä asioiden oppimista vaan oppinu ittestäni, jollain tapaa elämästä.
Mä oon oppinu ettei aina tarvi epäillä onko joku tosissaan vai ei. Sitä voi luottaa että ei sitä pyydetä mukaan vaan säälistä tai nähdä vaikkei haluttais. Oppinu luottaa siihen että ihmiset on aitoja.
Mä oon oppinu että muiden mielipiteitä on välillä ihan hyvä ottaa huomioo, mutta loppupeleissä sitä ite tietää mikä on itelle parasta ja mitä ite haluaa. Vaikka omat valinnat välillä meneekin metsää niin ainakin kun tekee niinkun ite näkee parhaaksi niin voi seistä sen valinnan takana, oli se hyvä tai ei niin hyvä.
Mä oon oppinu että uusiin ihmisiin tutustumisen ei tarvi olla niin vaikeeta. Se että viihtyy toisen seurassa ja on kivaa on tärkeintä. Pikku hiljaa voi alkaa kertoa ittestä enemmän ja alkaa kasvattaa luottamusta.
Mä oon oppinu että sitä ei tarvi muuttaa itteensä kenenkään muun kun itsensä takia. Ei tarvi olla erilaisempi siksi että muut hyväksyis. Sitä voi muuttua vaan jos sen tekee itsensä vuoksi.
Mä oon oppinu että kaikki on ihan samalla tasolla eikä kukaan oo korkeemmalla tai alempana kun muut. Kaikki on ihan yhtä arvokkaita ja hyviä.
Mä oon oppinu että kotona yksin leffan katselu tai pitkä kävely lenkki yksin voi olla ihanaa. Ei se tarkota sitä ettei ois ystäviä. Mä oon oppinu olemaan yksin niin ettei se aina oo huono asia.
Mä oon oppinu että kaikki on mahdollista, asiat voi muuttua vaikka sitä ei aina uskois, minkään ei tarvi mennä niin mikä tuntuu normaaleimmalta vaihtoehdolta. Se mitä on nyt voi olla vuoden päästä aivan eri tavalla. Asiat voi oikeesti muuttua.
Mä oon oppinu että on olemassa tositosi hyviä ihmisiä.
Mä oon oppinu niin paljon, mun ajatukset on muuttunu ihan toiseen suuntaan ja tuntuu että se poistyöntävä, sulkeutunut, epävarma ja itseensä arvostamaton minä alkaa, ja on alkanu pikku hiljaa muuttumaan varmemmaksi, avoimemmaksi, luottavaisemmaksi ja itseensä arvostavaksi minäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti