Koska ystävät tekee niin ❤️

Mikä ero on ystävällä ja kaverilla? Voiko molemmat olla yhtä tärkeitä? Mistä tietää kuka on oikee ystävä ja kuka ei? Missä menee ystävän ja kaverin raja? Kuka on ystävä ja kuka kaveri? Vai onks ne sama asia? 

Ystävyys, ystävä, kaveri, kaveruus. Kuka on parempi ja kuka huonompi, kuka on paras ja kuka hyvä? Mistä tietää kuka on kaveri ja kuka ystävä? Mikä määrittää ne? 

Katsooko ystävyys ikää, sukupuolta, välimatkaa, erilaisuutta muutenkin? Tarviiko olla samanlainen? Haittaako jos ystävät on kuin yö ja päivä? Ei, ei, ei.

Kuinka usein ystävää nähdään? Kuinka usein puhutaan? Onko väliä jos nähdään harvemmin, onko se sillon ystävyyttä? 

Voiko hyvä ystävä muuttua huonoksi? Tai toisinpäin, huono ystävä hyväksi? Onko ystävyys ikuista? Voiko se loppua? 

Voiko olla monta ystävää? Tarviiko ystävät laittaa järjestykseen? Voiko kaikki olla yhtä hyviä? Mitä ystävät tekee ja mitä ystävät ei tee? Koska toista voi sanoa ystäväksi?

Mun mielestä se kuinka usein nähdään ei määrittele sitä miten hyvä tai huono ystävä on. Enemmin mulle tärkeempää on se mitä ajattelee toisesta ihmisestä, luottaako häneen, miten paljon voi kertoa hänelle asioista. Se että ihminen on rehellinen, aito. Mulle itselle yks tärkeimmistä on se että voi luottaa. Niitä ihmisii ei oo ihan liikaa, mutta ne ketkä on niin näin mä niitä kuin usein tai harvoin vaan niin ne on aina tärkeitä, merkitsee paljon, ystäviä. 

Sitten on niitä joiden kanssa on vietänny aikaa, viettää aikaa, mutta se ei oo samanlaista. Mä en tiedä niiden elämästä paljoakaan, eikä ne mun. Miks? Mä en tiedä. Mulle on korkee kynnys puhuu kenellekkään mitään mun elämästä, niin se että mä puhun vaatii sen luoton ainakin mun puolelta. Se ei silti tarkota ettei ne ihmiset vois olla mahtavia, mukavia, ihania tai ettei niitten kanssa haluis viettää aikaa. Tottakai haluaa, tai mä ainakin haluan. Mun ystävyydet ei ainakaan syty kovin nopeesti, ja se vaatii aikaa, näkemistä, näkemistä ja sitä jotain että on muutakin puheen aihetta kun sää. Mä oon ehkä tosi vaikee sen suhteen, super hiljanen ennen kun rupeen puhumaan, mutta se puhe kyllä tulee ennemmin tai myöhemmin, ite haluisin että ennemmin.

Mä tykkään yleisesti luoda keskustelua muiden elämän ja asioiden ympärille. Mua kiinnostaa miten muilla menee ja näin. Ei kyse oo siitä etten haluis kertoo omasta elämästäni, vaan ennemmin siitä että mä haluun tietää miten muilla menee, mua kiinnostaa niitten jutut ja niitä on aina yhtä kiva kuunnella ja mun on helpompi puhuu muusta kun mun omasta elämästä, ainakin vielä. Mä en kovin usein alota itte puhumaan mun elämästä ja asioista. Toisaalta haluis ehkä
puhuu enemmän, mutta mulle tulee itsekäs tunne jos puhutaan musta ja mun asiosta. Ei tarvis, kyllä mä sen tiedän tai ainakin luulen niin.

Se että voiko ystävyys loppua niin ehkä se sillon oo ollu oikeeta, aitoo ystävyyttä. Mutta ehkä toisaalta jotkut ystävyydet tulee jossain kohtaa siihen loppu pisteeseen, ehkä kasvetaan liikaa erilleen. Mä en tiedä. Vai palaako ystävyys aina takas? Vai voiko ystävyyden katkasta? Mitkä riidat on liikaa jopa hyville ystäville? Onko jotain sellasta mitä ei voi sopia? Vai onko ystävyys ikuista? 

Oli miten oli niin kaikista ystävistä ja kavereista pitää olla kiitollinen. Tai mä ainakin oon. Mä oon oppinu ettei niitä saa pitää itsestään selvänä asiana. Kaikki kaverit ja ystävät on ihana asia, näki niitä kuinka usein tai harvoin vaan. Ja tottakai uusien 
kavereiden ja ystävien saanti on aina ihana ja hyvä juttu, ei sillä ettei tällä hetkellä ois jo mitä parhaimmat ystävät ja kaverit mun 
elämässä, oon super kiitollinen ja ilonen heistä!

Vaikka kaikista ystävistä ja kavereista on tosi kiitollinen, niin silti suhteet kaikkiin on erilaiset. Toisten kanssa viihtyy paremmmin kuin toisten, puhutaan eri asioista, toiset tietää enemmän kun toiset, toisille on helpompi puhuu, toisii nähdään useemmin kun toisii, tehdään eri asioita, toisiin luottaa enemmän kun toisiin. Ja kyllä mä myönnän että toiset on merkinny mulle enemmän, merkitsee enemmän, vaikka mä en haluakkaan laittaa ihmisiä mihinkään järjestykseen. Mutta niinkun oon ennenkin ehkä sanonut niin tietyt 
ihmiset on muuttanu mun elämän niin paljon parempaan, ne merkitsee 
niin paljon ja on muutenkin ihan huippuja että sitä merkitystä, 
tärkeyttä ei voi verrata muuhun.

Ystävyys, sitä haluu vaan parantaa, tai mä ainakin haluun. Niin 
paljon parannettavaa vielä. Haluu olla parempi toinen, jakaa asioita enemmän ottaa enemmä yhteyttä, puhua enemmän omastakin elämästä. Mä oon niissä huono, mutta mä teen sen eteen niin että ne paranee. Mä haluun sitä. Mä haluun olla parempi toinen. 

Ystävät, ei niitä korvaa mikään. Mä oon saanu huomata sen, ja 
toivon, uskon ettei mun tarvi koskaan enää uudelleen sitä kohdata. 
Mä haluun vaa tutustua lisää, viettää aikaa, nähdä, pitää kiinni. Saada uusia ystäviä, olla menettämättä nykysiä. Ne kaikki on super ihania, parhaita. Ei täällä selviäis kauaa ilman ystäviä. 

Koska ystävät tekee niin. Mut niinhän ne tekee, ja se on ihana asia. Toivottavasti tekee, tehdään, on pysyy nyt, aina ja ikuisesti. "Koska ystävät tekee niin" -sanat jotka on omalla tavallaan jotain niin parasta. 

Ihanat ystävät mulla!😚💕💕 Ystävät joista ei haluu koskaan eroon, ei haluu menettää! Ystävät joista haaveilin niin monta vuotta.